Olen kaikkien virastojen asiakas. Ilmottauduin aikanaan netissa työttömäksi työnhakijaksi, jäin sairaslomalle työttömyydestä kun toimitin sl-todistuksen kelan postiluukkuun ja nyt olemassa olostani tietää vain lastensuojelu, joka kartoittaa lapseni tukimuotoja uudella paikkakunnalla. Saan päätökset ja ilmoitukset postissa kotiin, kun jatkan työnhakua, ilmottaudun taas netissä TE-toimiston työnhakijaksi. Jos minulla ei olisi säännöllistä kontaktia omaan hoitotahooni,en tapaisi ketään perheeni ulkopuolista ihmistä ikinä. Postissa tuli minulle myönnetty maksusitoumus, joka oikeuttaa minut käyttämään bussia 30 pv, pääasiassa (mitähän sekin tarkoittaa) terapiaa varten. Menin R-kiskalle, jossa pitäisi kyetä korttia lataamaan ja näytin maksusitoumusta. Myyjä ystävällisesti, ja erittäin selkeästi sekä kova äänisesti kertoi, että "kuule, sun pitää mennä tonne kirjastoon tän sun maksusitoumuksen kanssa, nää sossu-asiat hoidetaan siellä". No, kiitin ja poistuin leukaperät kireenä ja suunnistin oikealle palvelupisteelle. Ihmisten on ihan turha sanoa, että meitä sossu-asiakkaita kohtaan ei ole minkäänlaista asenteellisuutta. Sen lisäksi, että perheemme on saanut erilaisia maksusitoumuksia, olen jonottanut lukuisissa ruokajonoissa. Oli "ilo" nähdä, että niissä on ihan tavallisia ihmisiä, eikä kenenkään selässä lukenut KÖYHÄ. Täällä jonotetaan paljon, jos ei ilmaista ruisleipää tai ämpäreitä, niin sitten ruokaa. Kerran yhdessä jonossa oli hyvin tumma mies, joka perkasi kassinsa siinä pihalla ja toi minulle kaikki lihatuotteet. Päätin antaa vaihtarina jauhot ja leivät. Siellä ei ollut muuta. Olen myös saanut lahjakortin, jonka saatekirjeessä luki, että tarkoitettu vähävaraiselle. Olen siis tällä hetkellä vähävarainen, syrjäytynyt, yh. Miten nää muutetaan positiiviseen muotoon? Harkitseva kuluttaja, itsenäinen ja sinkku-ihminen, joka osaa pyytää apua kun sitä tarvitsee. Joo, kuulostaa paremmalta, vaikka asiat ei sillä muutu, että ne määrittelee uudelleen. 

Olen vuoden asunut uudella paikkakunnalla, muutimme tänne siis suoraan turvakodista. Viimeisessä palaverissa silloisen kotikuntani lastensuojelun kanssa, meille suunniteltiin tukimuotoja uuteen paikkaan, koska paluu kotiin ei enään ollut vaihtoehto. Ammattilaisten tukemana uskaltauduin puhumaan poliisille elämästäni entisen kumppanini kanssa. Tehtiin rikosilmoitus vain viimeisimmästä riepottelusta ja vapauden riistosta, koska kumppanini oli saanut minut houkuteltua autoon ja lähti kaasuttamaan kohti moottoritietä tarkoituksena tappaa meidät molemmat. Ensimmäisen Stop-merkin kohdalla yritin hypätä liikkuvasta autosta, mutta tyyppi piti kiinni hiuksista ja takin kauluksesta. Aikaisemmat kerrat vastaavanlaisista tilanteista olivat jo lain puitteissa vanhentuneet. 

Luulen, että tyyppi pelästyi temppuani ja ajoi minut kiltisti kotipihalle. Menin suoraan ystäväni luokse ja epäuskoisena tapahtuneesta kerroin mitä oli tapahtunut. Lattialle putosi tukko hiuksia. No, se siitä. Asia lähti syyttäjän pöydälle.

Minua kehoitettiin miettimään minne haluaisin tulevaisuuteni rakentaa ja valitsin aika automaattisesti nykyisen kotipaikkani. Löysin vapaana olevan asunnon ja muuttoaikataulu oli selvillä ennen kuin olin asiaa sen kummemmin tajunnut. Lastensuojelu lupasi muutto-avustuksen kun muutamme, aikaa oli kaksi viikkoa. Ilmoitin sossuille kaikista tiedoista sitä mukaa kun niitä itse sain, vastauksia ei tullut. Viikko ennen muuttoa sain sattumalta ostettua auton (?), johon lopulta tungin ystäväni kanssa niin paljon tavaraa kuin ikinä mahtui ja tehtiin yhteensä kahdeksan edestakaisin ajoa (1200km/vko). Sovittiin, että kaikki mitä jaksetaan kahdestaan kantaa, viedään uuteen kotiin ja loput jää naapureille. Viimeisellä reissulla auto menehtyi, onneksi noin puolen kilometrin päähän uudesta kodista, ja loput tavarat olivat siivousroipetta. R.I.P VW. 

Jostain syystä, mun oli vaikea irrottautua menneestä elämästä. Ikävöin silloisia ihmisiä, joita olin jossain vaiheessa kutsunut läheisiksi ihmisiksi. Ajoittain olin tosi yksinäinen ja jotenkin ihan hukassa. Uudessa kaupungissa ihmiset ei kovin helposti antaudu keskusteluun ventovieraan kanssa ja pitää olla edelleen aika herkkä sen suhteen, ettei sano liian montaa sanaa yhden jutustelun aikana. 

Vuoden kestäneen rypemisen jälkeen, minulla on tavoite. Haluan, ei vaan aion kouluttautua kokonaan uudelle alalle ja olen jopa saanut jotakin aluilleen. Tiedän paikan, jossa ollaan valmiita ottamaan minut kokelaaksi. Koska minulla on liittymä, jolla ei pysty hoitamaan virasto-asioita, joudun odottelemaan, että minuun ollaan yhteydessä tekemäni yhteydenottopyynnön kautta. 

Olen katkaissut kaikki yhteydet vanhaan kotipaikkaani, lukuunottamatta vanhempiani ja pikkusiskoa. Olen varmistanut asian vielä laittamalla estot henkilöille, jotka ovat itseään ystävikseni kutsuneet. Tämä siksi, että he ovat henkilön kanssa tekemisissä, joka tämän kaiken on nyt aikaan saanut. Joka pääsi tekemistään vääryyksistä kuiville, ilman minkäänlaista rangaistusta. En ole enään katkera (ainakaan paljoa), yritän löytää kaiken sen hyvän mitä tämän uusi mahdollisuus meille tarjoaa. En edelleenkään ole kovin vahva, mutta se saa nyt tällä hetkellä riittää. Olen joka tapauksessa vahvempi kuin eilen tai viikko sitten.